Meijou Oy on valittu toteuttamaan Emballatorin uuden 8 100 m²:n tuotantolaitoksen rakennusurakka Lempäälässä. Rakennustyöt käynnistyvät elokuussa 2025 ja tilojen on määrä valmistua kesällä 2026.
Uusi tehdas on keskeinen osa Emballatorin kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on palvella nykyisiä ja uusia asiakkaita entistä tehokkaammin sekä virtaviivaistaa materiaalivirtoja. Rakennus sijoittuu lähelle yhtiön nykyisiä tiloja, joka mahdollistaa koko henkilöstön pysymisen Lempäälässä.
”Uudet toimitilat olivat olleet jo useamman vuoden ajankohtaiset, koska nykyiset ovat kasvaneelle liiketoiminnalle liian pienet. Meille oli tärkeää jäädä Lempäälään, jotta saamme pidettyä nykyisen henkilöstön. Lisäksi Marjamäen alue on logistisesti hyvässä paikassa. Myös yhteistyö Lempäälän kunnan kanssa on toiminut hyvin ja koimme, että kunnassa arvostetaan, että jäämme alueelle. Meijou valikoituiurakoitsijaksi, koska he todistivat olevansa luotettava kumppani, joka pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisen palvelun projektin läpiviemiseksi,” kertoo Emballator Metalpak Oy:n Operation Manager Kati Koiranen.
”On hienoa päästä rakentamaan tehdas, jossa yhdistyvät uusimman teknologian hyödyntäminen ja vahva panostus vastuullisuuteen. Kohteessa korostuvat energiatehokkuus sekä ympäristövastuu. Meille tämä hanke on osoitus siitä, miten voimme yhdessä asiakkaan kanssa luoda toimitilaratkaisuja, jotka palvelevat liiketoimintaa pitkälle tulevaisuuteen. On hienoa, että olemme saaneet olla mukana suunnittelemassa tiloja aivan alusta lähtien ja uskon sen auttaneen tilaajaa optimaalisten ratkaisujen löytämiseen,” mainitsee Meijou Oy:n projektijohtaja Juuso Järvelä.
Tehdas tulee hyödyntämään uusinta automaatio- ja materiaalinkäsittelytekniikkaa. Lisäksi energiaratkaisuissa painotetaan uusiutuvia lähteitä ja ympäristövaikutusten vähentämistä. Rakennus on suunniteltu mahdollistamaan tuotantokapasiteetin laajentamisen tulevaisuudessa.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Juuso Järvelä, projektijohtaja Meijou Oy